Viimeisen lomapäiväni kunniaksi otimme ukon kanssa suunnaksi Pietarsaaressa sijaitsevan
Friends & Brgrs hampurilaisravintolan. Olin kuullut ravintolasta ja sen ruoasta paljon hyvää, joten oli mahtavaa viimein päästä asia itse toteamaan!
Mikä sitten tekee Friends & Brgrs-ravintolasta niin erikoisen?
Ravintolassa käytetään mahdollisimman paljon suomalaisia raaka-aineita ja ruoka valmistetaan alusta loppuun ravintolassa. Tosin hampparisämpylät tehdään paikallisessa leipomossa, mutta omalla reseptillä.
Ensimmäinen plussa tuli jo siitä, että ravintolaan oli helppo löytää ja ajaa eli ei tarvinnut lähteä ydinkeskustaan seikkailemaan. Yllätyin myös siitä miten iso ravintola olikaan! Tilavan alakerran lisäksi ruokailutilaa oli vielä yläkerrassa.
Ruoan tilauksen jälkeen saimme kiekon, joka sitten alkoi pitää meteliä kun ruoka oli valmista ja tilauksen sai noutaa keittiöltä. Kaikki ruoka valmistetaan aina tilauksesta (eli pihvin paistaminen, ranskalaisten friteeraus jne.), joten ruuhka-aikana ruokaansa voi joutua odottelemaan tovin. Onneksi satuimme paikalle sellaiseen aikaan ettei jonoa juuri ollut ja ruoan saamisessa kesti vajaa 10 minuuttia. Friends & Brgrs julkaiseman videon ruoan valmistusprosessista voi muuten katsoa
täältä.
Ja sitten se ruoka! Se oli HYVÄÄ!! Tokihan aterialla on hintaa enemmän (11-14 e) kuin ketjuravintoloissa, mutta täysin on hintansa väärti! Päädyimme molemmat Classic Brgr Mealiin, joka koostui tuoreesta leivästä, itsetehdystä pihvistä, juustosta, sinapista, ketsupista, sipulista, salaatista ja tomaatista. Ja lisänä tietenkin itsetehtyjä ranskalaisia!
Itse ihastuin ranskalaisiin täysillä, mutta ukon mielestä ranskikset olivat keskivertoa paremmat, mutta eivät mitenkään mahtavia (hän ei kyllä muutenkaan ole mikään ranskalaisten suuri fani). Hampparit olivat meidän molempien mielestä hyviä, mutta ehkä vähän liian pieniä kooltaan. Suurempaan nälkään kannattaakin varmasti valita Double-koko vaikka tosin en tiedä tuleeko sillä hamppariin ylimääräinen kerros vai kasvaako myös ranskalaisten koko? Erikoismaininta pitää antaa pihveille, jotka olivat hyviä, mureita ja sopivasti maustettuja!
Friends & Brgrs saisi kyllä ehdottomasti laajentua Vaasaankin (tai vaihtoehtoisesti Seinäjoelle)! Vaikka matka Pietarsaareen oli ehdottomasti vaivan arvoista, kovin usein ei kyllä matkan pituuden takia viitsi hamppareille lähteä :/ Suomen toinen Friends & Brgrs-ravintola löytyy sitten vieläkin kauempaa Helsingistä. Eli jos asustaa/liikkuu lähellä Helsinkiä tai Pietarsaarta niin kannattaa ehdottomasti käydä hamppareilla!