keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Linssien hintavertailu




Tämä juttu on ilmestynyt ensimmäisen kerran toukokuussa 2015
 ja olen päivittänyt sen ajankohtaiseksi.

Silmälasien ostaminen on lähtökohtaisesti hinnakasta puuhaa ja vielä kalliimmaksi homma tulee jos sattuu omaamaan niin huonon näön, että silmälasien kutsuminen "pullonpohjiksi" ei ole kaukana totuudesta. Nykyiset lasini sain yhteistyöstä Nissenin kanssa (tämän postauksen alkuperäisen version tiimoilta) ja nyt olisi aika uusia taas lasit. Viimeksi kerroin, että näköni oli huonontunut, mutta nyt se on silmälääkärin mukaan pysynyt jotakuinkin ennallaan. Piilolinssejäkin olen käynyt sovittamassa puolittaisella menestyksellä ja uusi yritys on vielä edessä. Kävi siinä miten kävi, uudet lasit ovat hankintalistalla.

Kun kyse on rahallisesti isoista hankinnoista, haluan aina tehdä hintavertailua ensin. Tämän vertailun pääpainona ovat nimenomaan linssit, koska ne tulevat aina maksamaan omalla kohdallani eniten. Tästä vertailusta hyötyvät eniten ne, joilla on suuret voimakkuudet laseissaan. Varastovoimakkuudet ovat yleensä siinä +4 ja -6 asti eli niissä kohdin mennään vielä halvemmissa hinnoissa. Kun kyseessä ovat esimerkiksi omat vahvuuteni, yleensä esiin vetäistäänkin eri hinnasto.

Vertailussa keskityin valtakunnallisiin ketjuihin, jotta kerätyt tiedot hyödyttäisivät lukijoita ympäri Suomen. Näytin myyjille omat silmälasitietoni ja kerroin haluavani tietää mitä heillä maksaa parhaat mahdolliset yksiteholinssit normaalihintaisena. Olen myös tutkinut netistä optikon näöntarkastuksen hintoja ja kehysten hintahaitaria, vaikka niihin ei tässä vertailussa keskitytäkään. Extratiedoksi lisäsin vielä kuuluvatko myymälät johonkin kanta-asiakasohjelmaan.

Linssien ominaisuuksista sen verran, että kaikissa myymälöissä vastaus oli sama: kaikki herkut tulee mukaan kalleimpiin linsseihin. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. kovapintaa, heijastuksen estoa, 100 % uv-suojausta ja likaa hylkivää pintaa. Suosittelen kuitenkin tarkistamaan tarkemmat ominaisuudet ostohetkellä.

Vertailussa olivat siis Instrumentarium, Nissen, Silmäasema, Specsavers ja Synsam.

Kuvan saa klikkaamalla suuremmaksi!


 Hinnat kerätty Vaasan myymälöistä kesäkuussa 2018 voimakkuuksille:
OD SF -12.25 CYL +2.50 AX 103
OS SF -12.50 CYL +3.00 AX 77

Kalleimmasta halvempaan järjestys on siis: Silmäasema, Synsam, Instrumentarium, Specsavers ja Nissen (v. 2015 järjestys oli: Synsam, Silmäasema, Instrumentarium, Nissen ja Specsavers). Hintaeroa kalleimman ja halvimman linssiparin välillä on siis 395 euroa. Oli mielenkiintoista huomata vuoteen 2015 verrattuna, että hintakategoriassani Instru, Silmäasema ja Specsavers olivat nostaneet hintoja. Hintoja sen sijaan olivat laskeneet Nissen ja hieman yllättäen Synsam.

Hintojen vertailu siis kannattaa. Toki itse arvostan myös hyvää asiakaspalvelua ja kehysten ulkonäköä. Käytän kuitenkin laseja yleensä aina useamman vuoden kerralla, joten mielummin valitsen kehykset tyylin kuin rahan perusteella.

Tarjoushaukkailu kannattaa myös aina eli nettisivut vaan auki ja katsomaan mitä ajankohtaisia tarjouksia on tyrkyllä. Kirjoitushetkellä Instru mainostaa -70 % kehysalea ja -150 e alennusta linsseistä, Nissenistä saa 3 lasit 1 hinnalla, Silmäasemalla on erä merkkikehyksiä 1 e ja kaikki kehykset vähintään -70 %, Specsaversilla on kehysten kesäale ja Synsamilla on menossa tarjous, jossa voit valita haluatko -50 % alennusta kehyksistä vai linsseistä.

Uusien lasien tarve ei onneksi ole akuutti, joten täytyy tässä itse myös seurailla tarjouksia ja käydä sovittelemassa laseja!

torstai 21. kesäkuuta 2018

Esittelyssä M3 Panel

- Yhteistyöpostaus -

Kun olet M3 Panelin jäsen, saat kyselyitä, joihin voit vastata älypuhelimella, tabletilla tai tietokoneella. Kiitokseksi avustasi saat pisteitä, joilla voit lunastaa palkintoja Paneelimyymälästä. Kaikki on täysin ilmaista ja päätät itse, kuinka kauan haluat olla jäsen.

Vastaa kyselyihin + Ansaitse pisteitä + Käytä pisteesti hienoihin lahjatuotteisiin = Vastaanota tuotteesi ilman kuluja.


Olen aiemmin kirjoittanut jutun nettipaneeleista ja silloin mainitsin yhdeksi lempparipaneelikseni M3 Panelin. Kun heiltä sitten lähestyttiin minua yhteistyön merkeissä, lähdin mielelläni mukaan.

Nettipaneelit toimivat pähkinänkuoressa siis siten, että liityt paneeliin, jonka jälkeen saat kyselyjä sähköpostiisi. Kyselyt voivat liittyä mihin vaan maan ja taivaan väliltä; ruokaostoksiin, vakuutuksiin, lemmikkieläimiin, politiikkaan, nettiliittymiin, rahankäyttötottumuksiin, kyselyihin tuotteiden kiinnostavuudesta yms. Jokaisesta kyselystä saat ennalta ilmoitetun määrän pisteitä ja pisteillä voit lunastaa palkintoja. Kyselyihin vastaaminen on varsin pitkäjänteistä hommaa, joten haaveet äkkirikastumisesta eivät ole järin realistisia. 
 




M3 Panel, joka on yksi suurimpia Suomessa toimivia nettipaneeleja, on viime aikoina laajentanut paneeliaan tarjoamalla uusia ominaisuuksia, mm. mobiilisovelluksen ja he ovat myös laajentaneet  Paneelimyymälän valikoimaa.

Olen tähän menessä vastannut kyselyihin ainoastaan tietokoneella, joten otin mielenkiinnolla testiin M3 Panelin uuden mobiilisovelluksen (saatavilla Google Play kaupasta ja App Storesta). Sovelluksen lataus käy helposti ja sen käyttö luonnollisesti edellyttää, että olet M3 Paneelin jäsen. Jäseneksi liittyminen onnistuu kätevästi myös mobiilisovelluksen kautta jos et vielä ole jäsen.

Olit sitten uusi tai vanha panelisti, profiilitietojen täyttäminen kannattaa. Profiilitietoja käytetään löytämään henkilöitä tiettyihin kohderyhmiin. Mitä useampia taustatietokyselyitä täytät, sitä suuremmat ovat mahdollisuutesi saada juuri sinua kiinnostavia kyselyitä. Profiilitietoja kannattaa myös välillä tarkistaa ja päivittää, jos esim. asuin- ja elinolosuhteet ovat muuttuneet.


Avoimet kyselyt löydät Kyselyni-välilehdeltä. Välilehdellä näet avoimet kyselysi ja kyselyt, joihin olet jo vastannut. Näet myös kyselyihin menevän keskimääräisen ajan. Sovelluksen asetuksista (oikeassa yläkulmassa olevat kolme pistettä, jotka eivät näissä kuvissa valitettavasti näy) voit myös valita haluatko ilmoituksia uusista kyselyistä. 

Kyselyyn vastaaminen tapahtuu kyselyn nimeä klikkaamalla, jolloin sovellus johdattaa sinut vastaamaan kysymyksiin. Vastaaminen on helppoa ja mielestäni jopa kivempaa kännykän ruudulta kuin tietokoneelta käsin.

Kyselyn loputtua saat kyselystä luvatut pisteet tilillesi. Pistemäärän näet sovelluksen oikeasta yläkulmasta ja tarkemman erittelyn pisteiden kertymisistä saat esiin kolikkokasan kuvaa klikkaamalla.

Sitten kun pisteitä on alkanut kertyä mukavasti, onkin aika tutkailla Paneelimyymälää sillä ajatuksella, että mitäs kivaa pisteillä itselleen lunastaisi!

Paneelimyymälässä sitten riittääkin selattavaa. Tarjolla on mm. kodintekstiilejä, sisustustuotteita, työkaluja, kosmetiikkaa ja lahjakortteja. Paneelimyymälässä on myös todella kätevä suodatin, jolla pystyt suodattamaan ne tuotteet, joihin pisteesi riittävät.

Itse päädyin pitkällisen selaamisen jälkeen tuttuun ja turvalliseen 10 euron Superlahjakorttiin, joka käy monessa eri (verkko)kaupassa. Palkintojen tilaus onnistuu myös kätevästi sovelluksen kautta. Lahjakorttitilaukset käsitellään kerran viikossa ja 7 päivän jälkeen lahjakortti toimitettiin koodilla sähköpostiini. Fyysisten tavaroiden toimittamiseen sen sijaan voi mennä jopa 14 päivää.

https://www.m3panel.fi/refer-a-friend/step-1?sponsorship_token=EpO6EHiyIj84XcE30iWkUMwmezs51FdRpJbx3E2RXDg

Itse olen ollut M3 Paneelin jäsen vuodesta 2014 lähtien, joten useamman vuoden kokemuksella voin paneelin jäsenyyttä suositella lämpimästi. Jos kiinnostuit, voit liittyä M3 Paneeliin alla olevan linkin kautta (jolloin saan 250 pistettä/liittyjä). Pulaa on etenkin miespuolisista panelisteista!

-> Liity M3 Paneelin jäseneksi <-