tiistai 25. helmikuuta 2020

Katsaus vuoteen 2019

Kuvalähde

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli tässä katsaus viime vuoden blogipostauksiin ja mukana on muutamia IG-poimintojakin. On syytä muistuttaa, että jos postauksia tuntuu olevan vähän, johtuu se siitä, että... noh, olin laiska bloggaaja. Ja osittain myös siitä syystä, että poistan aina postaukset umpeen menneistä tarjouksista yms.

Tammikuussa kokosin vuoden 2018 kirjakatsauksen.

Helmikuussa vinkkasin Netflixin Marie Kondo-sarjasta, esittelin Crowst-mobiilisovelluksen ja listasin talousaiheisia blogeja.

Crowst on edelleen aktiivikäytössä ja jotain käyttöön jäi myös Marie Kondo-inspiraatiosta. Alla olevan kuvan otin viime helmikuussa ja sama säilytyssysteeemi on edelleen käytössä. Kenkälaatikot pääsivät siis hyötykäyttöön!


Toukokuussa vinkkasin YouTube-kanavasta nimeltä The Financial diet.

Kesäkuussa toivotin hyvät juhannukset ja vinkkasin Ilta-Sanomien jutusta, johon minua (ja muutamaa muuta penninvenyttäjää) haastateltiin.

Elokuussa kuvasin ensimmäisen (ja toistaiseksi ainoan) videoni YouTubeen, aiheena riisinkeittimen unboxing.


Syyskuussa testasin vihreät kuulat-fanina jätskimuotoa! Oli ihan hyvää, mutta pysyttelen kuulissa. Ei ole Dumle-jätskin voittanutta kun puhutaan Fazerin karkkijäätelöistä.


Lokakuussa testattiin Öjbergetin kuntoportaat ja jaloista tuli hyytelöä. Toista kertaa en ole vielä portaissa ollut, mutta tarkoituksena on kyllä tässä joskus vielä mennä.

Marraskuussa vinkkasin YouTube-kanavasta nimeltä Do it on a Dime.

Joulukuussa tein vinkkipostauksen kitsaan kuntovinkeistä.

Tasainen vuosi on ollut ja suurimpana henkilökohtaisena muutoksena oli liikuntaharrastuksen aloittaminen kesällä. Jokusen kirjankin esittelin Instagramissa ja niistä on tarkoitus tehdä tässä lähiaikoina oma erillinen koontipostaus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! :)