perjantai 7. joulukuuta 2012

Ostoskärryssä: Riisipuurot riviin


Kuva täältä

Näin joulun alla riisipuuro on hyvinkin ajankohtainen ruoka. Olenkin nyt tässä viime aikoina syönyt riisipuuroa ihan kyllästymiseen asti sen jälkeen kun sain suuren Ahaa!-elämyksen notta sitähän saa ostettua ihan valmiina kaupasta. Riisipuuron keittäminen kun on sellaista pitkällistä puuhaa, että siinä keittää yleensä yli niin puuro kuin keittäjän hermot.... (Tosin tämän välttämiseksi on nyt hankittuna haudekattila ja ensimmäinen testaus meni suhteellisen hyvin.)

Tässä postauksessa käsitellään siis kaupasta valmiina saatavia mikrossa lämmitettäviä riisipuuroja. Joukkoon on eksynyt yksi mannapuurokin, mutta pääpaino on kuitenkin riisipuurossa. Tarkoitus oli ensin vertailla myös mannapuuroja, mutta niiden huonosta saatavuudesta johtuen tuli tästä nyt riispuuropainotteinen.
Mistään puurosta ei ole kuvia kuin pakkauksista, mutta ulkonäkö on kaikissa puuroissa ollut lähes täsmälleen sama ja ihan normi riisipuuron näköinen. Lämmityksen olen myös hoitanut aina lautasella, joten pakkauksien toimivuutta lämmityksen yhteydessä ei ole testattu.

Sitten vähän yleisesti plussia ja miinuksia:
+ Helppoa
+ Nopeaa
+ Vaivatonta
+ Makukin kohdillaan joissakin puuroissa
+ Useimmissa yllättävän vähän lisäaineita
+ Kätevä eväs, aamupala, välipala..
- Samalla hinnalla saa enemmän puuroriisiä, josta tehdä enemmän puuroa
- Ei ruokita koko perhettä yhdellä purkilla
- Eikä välttämättä edes yhtä aikuista

Sitten vuoroon tulevat itse puurot, jotka olen tässä laittanut paremmuusjärjestykseen parhaimmasta alkaen. Tämähän on nyt siis vain oma mielipiteeni eikä mikään absoluuttinen totuus. Makuja on erilaisia ja mielelläni haluaisin tietää mitä mieltä te lukijat olette! Haluaisin myös tietää, että olenko ainut joka haluaa riisipuuronsa kaveriksi mansikkahilloa eikä mitään kanelia :D

Tuotetiedot on otettu kyseisten ruokamerkkien nettisivuilta (joten sen vuoksi tuotetiedot ovat vaihtelevat) ja isoissa otsikoissa on linkit niihin. Linkkien kautta pääsee tsekkailemaan kaloritiedot yms. jos niistä on kiinnostunut kun ihan kaikkea en viitsinyt lähteä listamaan. Päätekijä vertailussa kuitenkin kun oli maku ja hinta!


 Rainbow riisipuuro ja mannapuuro


Valmistusmaa Suomi, maidon alkuperämaa Suomi. Vähälaktoosinen, lisäaineeton.
Ainesosat riisipuuro: homogenoimaton maito (Suomi), vesi, riisi (14 %), voi, suola (0,5 %)
Ainesosat mannapuuro: homogenoimaton maito (Suomi), vesi, mannasuurimo 8 % (vehnä), suola (0,5 %)
Valmistaja: Lieksan Laatuherkku Oy
Hinta: n. 1,39 e / 300 g

S-ryhmän kaupoista saatavat Rainbowin puurot ovat nousseet omaksi lempparikseni! Hinta-laatu-suhde on kyllä näissä kohdillaan! Riisipuuron maku on hyvin lähellä samaa kuin itse tehdyssä. Mannapuurokin on oikein maittavaa! Hintakin on varsin edullinen. Nämä puurot voi lämmittää pakkauksessa mikrossa jahka metallikansi on otettu pois!

Muita Rainbowin einespuuroja ovat lisäksi aurinkopuuro ja vispipuuro.


Pirkka riisipuuro

Alkuperämaa Suomi, maidon alkuperämaa Suomi.
Ainesosat: suomalainen maito, riisi, voi, suola (0,6%).
Valmistaja: netissä sanotaan Pouttu Oy, itse purkissa lukee kuitenkin H. Kontio Oy.
Hinta: n. 1,70 e / 330 g

Pirkan ja Rainbowin riisipuuroissa ei oikeastaan ole suurtakaan eroa, mutta K-ryhmän kaupoista saatava Pirkka on päätynyt kalliimman hintansa vuoksi toiselle sijalle. Onhan tässä toki vähän enemmän puuroa, mutta käytännössä eroa ei kuitenkaan huomaa mahassa vaan kukkarossaan. Pakkaus on kätevä uudelleen suljettava rasia, joka voidaan laittaa mikroon jahka kaikki kannet on poistettu.

Muita Pirkan einespuuroja ovat lisäksi mannapuuro (en tosin ole vielä kertaakaan onnistunut semmoista löytämään vaikka olen Citymarketistakin yrittänyt etsiä), ruismarjapuuro ja vispipuuro.


Saarioinen riisipuuro

 Gluteeniton, Lakto-ovo-kasvis
Alkuperämaa: oletettavasti Suomi
Ainesosat:  Vesi, riisi, maitojauhe, muunnettu tapiokatärkkelys, suola, sokeri. Suolapitoisuus 0,5 %. Vähemmän suolaa.
Valmistaja: Saarioinen
Hinta: n. 2 e / 300 g

Saarioisen "äitien tekemä" puuro on päässyt sijalle 3. Puuro on varsin kallista ja ei kyllä maistu niin hyvältä kuin Rainbowin ja Pirkan. Mikä on sinänsä yllätys, että suuri ruokajätti häviää "halpismerkeille". Hintakin on tämän testin kallein. Pakkauksen (ilman päällyspahvia tietenkin) voi laittaa mikroon, isket vain muutaman reiän kalvoon (ja samalla paukkuu myös tärykalvot) ja laitat puuron mikroon.

Muita Saarioisen einespuuroja ovat lisäksi mannapuuro, ohrapuuro, ruismarjapuuro ja vispipuuro.


 Jouluaitta Riisipuuro

 Laktoositon
Valmistusmaa: Suomi
Ainesosat: vesi, riisi (16%), laktoositon ruokakerma (kerma, muunnettu maissi- ja tapiokatärkkelys), kasvismargariini [kovetettu kasvirasva, vesi, suola, sokeri, aromi, väri (beta-karoteeni)], suola. Suolapitoisuus 0,7 %.
Valmistaja: ?
Hinta: 1,19 e / 300 g

Jumboksi on jäänyt Lidlin jouluvalikoimassa oleva riisipuuro. Tietoja ei ole ollenkaan netissä, mutta ainesosatiedot olen katsonut purkin pohjasta. Hinta on vertailun halvin, mutta lisäaineita on eniten. Ehkä siitä johtuen makukin oli kauhean teollinen. Mausta kertoo myös paljon sekin, että ukkoni (joka aina saarnaa mulle, että voi kyllä syödä vaikkei niin tykkäiskään) ei halunnut syödä omaa puuroaan loppuun. Itse sain puuron laskemaan, mutta paljon hilloa se kyllä vaati! Käsittääksen tämä Lidlin riisipuuro on vain jouluvalikoimassa eli tulee poistumaan sitten jossain vaiheessa myynnistä.
Pakkauksen voi lämmittää mikrossa jahka ensin poistetaan metallikansi.

2 kommenttia:

  1. Minä syön tuota rainbow riisipuuroa ympäri vuoden satunnaisesti kylmänä. Laitan joukkoon ripauksen suolaa ja steviaa. Myös hedelmien kanssa hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä kuulostaa! Onneksi puuroja saa ympäri vuoden, niitä on kiva syödä silloin tällöin aamupalaksi tai muuten vaan välipalaksi. Erityisesti mansikoiden kanssa tykkään syödä, nam!

      Poista

Kiitos jo etukäteen kommentistasi! :)